Jenni Pitko

Arkkitehtuuri

Jukka ja Martti Keränen

Konetekniikka

Annukka Kokkonen

Prosessitekniikka

Verneri Kohonen

Sähkötekniikka

Topi Pohjosaho

Tietotekniikka

Valtteri Brotherus

Ympäristötekniikka

Matti Tikanmäki

Diplomi-insinööri

Monitoiminainen

Oulun yliopisto sopii hyvin Aino-Kaisa Manniselle. Siellä on tuta ja monta muuta opiskeltavaa ainetta.

– Minua on aina kiinnostanut monet asiat. Oli oikeastaan vaikeaa päättää, mitä todella haluan opiskella. Tuotantotalouden koulutusohjelma antaa valmiuksia toimia niin monilla eri aloilla, että uskon voivani tehdä sitä, mitä haluan, Aino-Kaisa Manninen sanoo.

Tuotantotalouden puolesta puhuivat paitsi mielenkiintoisuus myös hyvät työllisyysnäkymät. Nyt, opiskeltuaan jo muutaman vuoden, Aino-Kaisa voi sanoa kokemuksen äänellä myös muuta:

– Tuotantotalouden kursseilla on paljon esimerkkejä työelämästä. Opetus on hyvin konkreettista.

Aino-Kaisa on ajatellut suuntautua laatu- ja projektijohtamiseen. Oululaiset projektijohtamisen opiskelijat ovat menestyneet hyvin muun muassa Projektitoiminnan SM-kisoissa. Aino-Kaisa haluaa opintoihinsa mukaan myös muita aineita. Laaja kiinnostuneisuus oli yksi syy valita opiskelupaikaksi Oulun yliopisto.

– Tämä on monitieteinen yliopisto. Ajattelin, että voin lukea laajasti myös muita aineita, esimerkiksi kauppatieteitä, yhteiskuntatieteitä ja kieliä.

Verkostoidu kursseilla

Aino-Kaisa on toiminut tuotantotalouden opiskelijoiden killassa erilaisissa tehtävissä. Tätä kautta hän on päässyt verkostoitumaan myös muiden oululaisten ainejärjestöjen ja valtakunnallisesti muiden tutakiltojen aktiivien kanssa.

Aino-Kaisan mukaan verkostoitumiseen ei kuitenkaan tarvita aina erillistä toimintaa. Erinomainen tapa solmia hyviä suhteita on opiskeluarki, kurssit: tiivis, yhdessä opiskeleva verkosto motivoi aivan erilailla kuin yksinpuurtaminen.

– Tutaopiskelijoita ei ole vain yhtä tyyppiä. Keskustelemalla muitten kanssa saa myös vinkkejä omiin opintoihin ja jatkossa työelämään.

Aino-Kaisa on mukana myös erilaisissa opintojen kehittämiseen tähtäävissä päätöksentekoelimissä ja Amnesty Internationalin Oulun paikallisryhmässä.

Yhteiskunnallisesti merkittävä työ

– Ajattelin jo lukiossa, että minun täytyy kokea työni mielekkääksi ja sillä pitää olla jokin merkitys, Aino-Kaisa kertoo.

Aino-Kaisa on työskennellyt neljänä kesänä Neste Oililla, ensin kunnossapito-osastolla konetarkastajana ja viimeisimmäksi hankintaosastolla ostoharjoittelijana.

– Ostajana sain olla monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja toimia melko itsenäisesti. Työssä oppi katsomaan tuotantoa myös hankinnan näkökulmasta.

Aino-Kaisan mukaan etenkin omasta aktiivisuudesta oli apua ensimmäistä oman alan kesätyöpaikkaa hakiessa.

– Vanhat kontaktit kannattaa hyödyntää ja miettiä myös sellaisia vaihtoehtoja, joita muut eivät ole vielä miettineet.

Jatkossa Aino-Kaisa haluaisi työn, jolla on merkitystä yhteiskunnallisesti. Työ voi olla teollisuusyrityksen toimintatapojen kehittäminen kestävimmiksi ja ympäristöä vähemmän kuormittaviksi tai se voi olla päätöksentekoon osallistuvaa esimerkiksi valtion virastossa tai EU:ssa.